Ritva Kyynäräinen
BLOGIT

Blogi Tampereen kevätkokousmatkasta: Miltä tuntui olla enemmän osallistujan roolissa kuin vastuussa järjestelyistä

Täältä tullaan Tampere! Tilanne on outo. Saan kokea Skillan kevätkokousmatkan osallistujana. Liiketalouden Liiton puheenjohtajana olen vastannut monta vuotta tilaisuuksien kaikesta organisoinnista. On jotenkin myös ulkopuolinen olo, ihan kuin jotain olisi jäänyt tekemättä!

No, tuo olotila helpottaa nopeasti, kun päästään matkaan ja iloinen puheensorina linja-autossa nostaa tunnelmaa. Viimeisten kuulumisten vaihto vieruskaverin kanssa siivittää matkaa. Se meni nopeasti.

Perillä pääsemme mukaan tiiviin ohjelman imuun. Majoittuminen hotelli Courtyard By Marriottiin, hotellikierros, päivällinen ja siirtyminen tutustumiskierrolle Tampere-taloon, jonne kuljemme hotellilta lyhyttä yhdyskäytävää pitkin. Kiinteistöt sijaitsevat saman katon alla.

Tampere-talolla osallistumme konserttiin ”Tunteiden pyörteissä”, joka pohjusti juhlavasti yhteistä illanviettoa hotellin baarissa. Outo olo. Voin kokea tunnelmia ilman organisoinnin vastuuta.

Lauantain ohjelma alkaa tekemättä materiaalin kasausta ja tilannetsekkausta. Voin vain heittäytyä strategiatyöpajan pyörteisiin ja ryhmämme jäseniin tutustumiseen. Työpajassa pohdimme TJS-Opintokeskuksen johdolla, millainen on tulevaisuuden Skilla. Ryhmäkeskusteluissa nousee esiin käytänteitä ja kokemuksia erilaisista yhdistyshistorioista, joita peilaamme esillä oleviin aiheisiin. Kiitos hyvästä ryhmätyöstä ja siitä hengestä, millä sitä teimme. Taas mietin, että on hienoa olla mukana aktiivisen yhdistyksen toiminnassa, johon jäsenet osallistuvat.

Tampere-talossa on myös museo!

Kevätkokous alkaa kohta, mutta ennen sitä siirrymme oppaan johdolla Muumimuseoon. Onpa paljon mielenkiintoisia asioita, jotka liittyvät Muumien historiaan. Muumimuseossa olisi voinut viettää pidemmänkin ajan.

Kevätkokouksen alkua vähän jännitän. Mietin, osaanko käyttäytyä tilanteen vaatimalla arvokkuudella, kun minulle luovutetaan Akavan Erityisalojen hopeinen ansiomerkki. Olin siitä kuullessani hämmästynyt ja tietysti otettu. Kiitos vielä huomionosoituksesta Skillalle!

Ettei totuus ihan unohtuisi, kyllä itsekin tähän tilaisuuteen pyynnöstä valmistauduin. Kokouksen lopuksi käsitellään Skillan fuusiota Liiketalouden Liiton kanssa ja tähän olin saanut tehtäväksi kertoa Liiketalouden Liiton puheenjohtajan näkökulman fuusion toteutumisesta.

Koska Liiketalouden Liiton historia on merkittävä, koin fuusioprojektin vastuullisena ja niin Liiketalouden Liiton hallitusta kuin puheenjohtajaakin haastavana. Halusin avata kuulijoille, millainen yhdistys olimme ja kerroin Liiketalouden Liiton historiasta. Pääset lukemaan esitykseni kokonaisuudessaan tästä.

Skillan kevätkokous päättyy jopa etuajassa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Kotimatka Tampereelta Helsinkiin alkaa.

Perjantai-lauantai kevätkokousmatka syvensi tietämystäni Skillasta ja sen kulttuurista. Suosittelenkin kaikille entisille Liiketalouden Liiton jäsenille, että osallistutte Skillan yhteisiin tilaisuuksiin. Sosiaalinen kanssakäyminen on hedelmällistä ja verkostoituminen tapahtuu kuin itsestään.

Hyvää kesää ja aktiivista jäsenyyttä Skillassa!

Ritva Kyynäräinen

Skilla ry:n hallituksen jäsen

ent. Liiketalouden Liitto LTA ry:n puheenjohtaja

 

Jaa artikkeli